Tätä blogia ylläpitää liikuntapedagogiikasta väitellyt LitT lehtori-opo-tutkija Maarit Marttila. Sivun yläreunasta löydät navigointiohjeet blogini lukemiseen.

Archive for lokakuu, 2015

Loppuhionnan aika

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiireistä ja työteliästä aikaa

Huomaan, että syyskuu vierähti ilman päivityksiä. Olen ollut hyvin uppoutunut erilaisiin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin niin, että ajatuksia ei ole riittänyt postauksiin.

Väitöstyöni on kaiken ohessa pitkän puurtamisen jälkeen edennyt loppuhiontavaiheeseen. Vuonna 2011 hyväksytty tutkimussuunnitelma on muuttumassa luettavaksi loppuraportiksi. Ensimmäinen kokonainen käsikirjoitus valmistui muutama viikko sitten ja parhaillaan teen siihen ohjaajieni oivallisten kommenttien avulla loppuhiontaa.

Samaan aikaan käyn myös kurssia ”Väittelijän viestintäosaaminen” valmistellakseni tiedottamista työstäni. Elän siis hyvin työteliästä ja erittäin jännittävää aikaa. Koetan olla samaan aikaan tarkkanäköinen, huolellinen, viisas ja kuitenkin myös herättelevä. Toivon onnistuvani kirjoituksissani avaamaan aihettani oikealla tavalla ja ymmärrettävästi.

Johtopäätökset

Syyskuun alkupuolella pääsin johtopäätösten kirjoittamisen pariin. Se on aina ollut mielestäni hienoin kirjoituksen vaihe. Johtopäätöksissä voi linjata ajatuksia lähitulevaisuuteen, mutta myös pidemmälle tulevaan. Minne olemme menossa, ja mitä suuntaviivoja tutkimuksen tulokset antavat tulevaan? Tässä postauksessa en johtopäätöksiäni vielä paljasta, sillä ne olkoot väitökseni antia. Sen kuitenkin sanon, että tälläkin kertaa johtopäätösten kirjoittaminen oli antoisaa ja mielekästä. Tulokset antoivat niin hienoja vastauksia tutkimuskysymyksiini, että niistä oli ilo kirjoittaa.

Malttia vielä

Edelleen kuitenkin tarvitaan jaksamista ja malttia hioa, hioa ja hioa. Tämän ultrapitkän maratonin maalisuora on alkamassa, mutta maalissa ei kuitenkaan olla ennen kuin maaliviiva on kokonaan ylitetty. Joten jälleen palaan raporttini hionnan pariin ja palaan postausten äärelle, kun työni on siinä kunnossa, että se lähtee ulkopuolisille refereille esitarkastukseen. Toivottavasti näin käy mahdollisimman pian.

Värikylläistä ja onnellista syksyä lukijoilleni toivotellen

🙂 Maarit